torstai 10. heinäkuuta 2014

Iltakeikka Hauholle 11.7

Viikonlopun kisan jälkeen Hauhonselällä on ollut vilskettä, mutta kalat vetäytyivät koloihinsa, eivätkä ole olleet kovin nälkäisiä. Tomppa käväisi eilen 10.7 Kuohilla ja hiljaista oli sielläkin... Hannu on viime aikoina viestitellyt Saimaalta että lohi oli ollut syönnillään, joten pakkohan se oli itsekin lähteä koittamaan. Suunta siis Alvetttulan rampille. Kamat rannassa valmiiksi kun rampilla oli huviveneen kunnon tarkastus? ylös ja alas...
Intoa puhkuen murisi musta muriaani ketun hanurissa ja hetkessä loikittiinkin jo Hauhonselän kevyessä aallokossa. Hieman siiis puhalteli. Kamat vetoon ja selkäkaria kiertämään syvän päältä. Tänään peliaikaa annettiin AL- uljas- Karikko- Jesse ja  rapalan vaaput. Hopeahile/ tumma selkä Karikko antoi pari pientä haukea, mutta kuhat antoivat odottaa. Painotukset olivat plaanareiden uloimpien ollessa ilman lyijyä, aina 100g asti. Takiloissa oli yhdet kepit molemmissa ja niitä uitatin hieman eri syvyyksillä tuloksetta. Viimeistä uistinta kelatessani klo 22, nappasi  kromikylki/ siniselkä AL-uljakseen(ilman painotusta)  50cm kuha. Kiva ylläri loppuun. Pohdin kotimatkalla, vedinkö jo liian raskailla painoilla kun vesikin oli lämmennyt jo parhaimmillaan 23asteeseen.  Allekirjoittanut alkaa työpäivystyksen ja vuoroja vaihdellen vielä pari viikkoa putkeen. Siis nenänvalkaisua ja koukkujen teroitusta;)
KaLaxi Marko

Kuhaa Hauhon vesiltä 5.7

HSVU: n osakilpailu pidettiin Hauhon kalastusalueen vesillä 5.7 ja kilpailuaika oli 11-23, joten kiirettä ei pitäisi olla viiden kalan saamiseksi per laji (paitsi affenia rajattomasti) puntarille. KaLaxin venekunnat olivat vahvoilla tulosluettelossa. Tompppa ja vellu sekä Captain Hannu suunnistivat ilmoilan suuntaan, eikä suotta. Hannulla oli kisan suurin kuha 4530g ja toinenkin nätti messinkikylki kaveriksi. Tomppa ja Vellu tekivät tasaista työtä ja kuhia napsahteli tasaseen tahtiin. Sijoitus yhdeksän.
Timppa ajeli pääjoukon mukana Hauhonselälle "perinteisille" mestoille ja ammattimies hoiti sarkansa kunnialla ollen lopppusijoituksissa kolmas 9775g kuha/ahven saaliilla, jota oli höystetty 5305g haukisaaliilla.
Marko & Jr painelivat ennnakkoluulottomasti Roineen puolelle. Päivä alkoikin varsin mukavissa merkeissä, kun hetken vetämisen jälkeen kyydissä oli 45cm/1kg ja 54cm/1,5kg kuhat ja yksi haukikin kävi repäisemässä sivutönköstä litkan tapsin poikki. Hetken oli 3m gold tiger luokillaan ja otettiin miehestä mittaa. Näiden jälkeen ei tapahtumia vaikka mitä koitettiin. Tyynessä ja aurinkoisessa kelissä oli mukava kokkailla pariinkin otteeseen kalamiehille tuttu pasta carponare lihapullilla höystettynä. Nam. Venekuntia oli muuten kisassa komeat 21kpl!