lauantai 16. tammikuuta 2016

Syyshuollot jäi taas viime tippaan


Vaikka syksy ei reissujen osalta kovin tiivis ollutkaan niin huoltotoimet jäi kuitenkin ensilumille. Peräöljyn sekaan oli hivenen päässyt vettä, joten ylimääräistä ohjelmaa tuli sitä kautta. Päätin vaihtaa kaikki alakerran tiivisteet ja tilasin koko tiivistesarjan. Se oli jopa edukkaampaa näin kuin erikseen ostettuina.
En ollut ennen moista toimenpidettä suorittanut, mutta rohkea rokan syö. Netin ihmeellinen maailma on täynnä informaatiota, joten aloitin siis sieltä. Löysin hyviä videoita, joissa homma näytettiin vaihe vaiheelta. Lisäksi tiivisteitä hakiessani sain muutamia vinkkejä paikallisesta huoltoliikkeestä.
Ei siis muuta kuin perän irrotukseen. muutama pultti auki, joista yksi oli jemmassa sinkkianodin alla, samoin kuin yksi mutteri, joka piti avata. Tämän jälkeen naputtelin pajavasaraa ja välissä puuklapia hyväksi käyttäen perän irti.


Siinä olisi tiivistesetti ja kaikki tarpeellinen näyttäisi löytyvän. Vesipumpun siipipyörää en vaihtanut koska se oli viime syksyn huollossa vaihdettu ja vielä uudenveroinen.


Myös vaihteensiirtäjän akseli sai uuden stefan ja O-renkaan. Oikealla näkyvän voimansiirtoakselin tiivisteissä oli todennäköinen syy vuotoon, sillä kahdesta tiivisteestä toinen oli pois paikoiltaan ja kohteesta löytyi vedensekaista öljyä.



Osat menossa takaisin paikoilleen. Käytin pultit reijissä ja kaikki näyttää hyvältä.


  Siipipyörän voitelin silikonirasvalla ja pyöräytin pesään paikoilleen. Huom. Tässä vaiheessa muistettava kuinka päin juoksupyörä pyörii ja siivet esitaivutettava sen mukaan. Valokuvaus purkuvaiheessa auttaa huonoa muistia.


Sitten vaan vesipumppu nippuun ja tässä pitää muistaa laittaa kiila akselille juoksupyörää varten.

Bravo! Sitten potkuriakselin tiivisteet.


Ainahan hommat ei suju niin kuin elokuvissa. Netin tarjoamissa klipeissä porattiin pienet reijät stefan metallirunkoon johon ruuvattiin pienet ruuvit ja liukuvasaralla nypättiin tiiviste irti. 
Tiivisteet olivat niin tiukassa että ruuvi irtosi vetäessä porauksesta. Lääkkeeksi löytyi työpaikaltani ulosvetosarja, josta löytyi L-malliset tangot. Asetin kaksi tankoa selät vastakkain ruuvipenkkiin ja L-sakarat tiivisteen metallirungon sisään, jonka jälkeen kevyttä naputtelua muovisella massavasaralla runko-osaan. Näin tiiviste nöyrtyi ja alemmalle sama käsittely.

Osien puhdistuksen jälkeen uudet tiivisteet paikoilleen.


Siinä se. Öljyt sisään ja paikoilleen. Koeajo tapaninpäivänä ei ollut niitä nautinnollisimpia veneilyreissuja, mutta hyvin tuntui toimivan ja vaihdoin vielä uudelleen peräöljyn ennen talvisäilöön viemistä ja sain ilokseni todeta ettei vettä enään ollut sekoittuneena öljyyn.